Tänään sai viimeinkin juosta MK:lla! Tosin ei Bakken semmoista ole speksannut, mutta otin vapauden juosta Rauhiksen testivitonen yhtä kaikki. MK-treeni oli kuitenkin pakko saada alle ennen kuin uskallan lähteä puolimaratonia kokeilemaan.
Alla on varsin erinomainen 5,5-viikkoinen treenijakso. Kun yhtään en herkistellyt tälle illalle, niin en olisi yhtään ihmetellyt vaikka treenijumi olisi ollut pahakin, mutta en huomannut minkäänlaista haittaa. Juoksu sujui hämmästyttävän hyvin, ja vaikka näin kovaa ei ole koko vuonna tullut montakaan kilometriä juostua, niin silti homma tuntui ihan luontevalta ja tutulta.
Tokihan se koville otti, mutta niin pitää ottaakin.
Ekat sadat metrit ylämäkeen vielä tuntuivat vaikeilta, mutta aloitin sen verran varovaisella vauhdilla että hyvin pian mukauduin menoon. Vaikka juoksussa oli mukana kovia tekijöitä, niin keltään muulta ei alussa vetohaluja löytynyt, joten sain mennä ihan omaa vauhtiani. Kyllähän se vähän kuumotti kun kavereiden askelet kuuluivat takana, en yhtään ole viime aikoina tämmöiseen tottunut.
Vähän ennen toisen kilometrin täyttymistä rinnalle puski sitten Kerosia kaksin kappalein. Niinpä vauhti alkoikin nousta, sykekin siirtyi sinne paljon kaivatulle MK-alueelle, ja pian Harpatti alkoi pudota porukasta. Puolimatkaan saavuttiin Harpatovitšin kanssa ajassa 9.18, mikä merkitsi km-vauhtia 3.47. Kääntöpaikalla huomasin, että Harpatti oli muutaman sekunnin päässä ja Kiptoo muutaman lisää.
Heti kääntöpaikan jälkeen Leevi kiihdytti ihan uudelle vaihteelle. Olin kovaan vauhdinpitoon tottumattomana tässä kohtaa jo lähtöönsä aika kovilla, käsistäkin alkoi olla tunto jo menetetty, mutta ajattelin että yritän nyt ainakin jonkin aikaa panna hanttiin. Muistan siinä ennen kolmen kilometrin täyttymistä miettineeni, että sen verran kovaa on tultu jo tähän asti, että hyvä treeni tästä on tullut joka tapauksessa, ei niin hirveästi haittaa vaikka lopussa tulisikin sitten kanttaus.
Satamaan saakka jaksoin pistellä Leevin rinnalla, mutta sitten oli pakko jäädä peesiin lepäämään. Rantaraitilla tein vielä pari yritystä nousta rinnalle, mutta ei niistä oikein mitään tullut, kaverilta löytyi aina uutta vastinetta. Lopulta kun matkaa maaliin oli enää puoli kilometriä, saatoin todeta että tää peli on hävitty, olin aivan satavarma että tälle kaverille en pärjää loppukirissä. Niinpä oli aika helppo antaa periksi siinä 300-400 metriä ennen maalia. Eroa syntyikin sitten peräti 12 sekuntia kun rallattelin mukavuusalueella maaliin. Toinen puolisko tuli silti hienosti 8.56, eli km-vauhdilla 3.38 ja keskisykekin oli ihan siedettävä 182. Koko homman aika siis 18.14, keskisyke 175 ja -vauhti 3.42. Maksimisyke 185, mitä voi pitää lähes siedettävänä ottaen huomioon loppukirittömyyden.
Jos tämä olisi ollut kauden tärkein kisa, niin olisi varmaan kyllä kyennyt roikkumaan mukana loppukiriratkaisuun asti, vaan siinä olisi tappio ollut edessä joka tapauksessa. Varmaan oli ihan hyvä ratkaisu jättää aivan viimeiset sekunnin nyt puristamatta, ensi viikon puolimaratoniin kun pitää säästää ne kovimmat paukut. Toivottavasti tästä nyt jotain säästyi.
Olihan se hienoa päästä näin aitiopaikalta seuraamaan miten Kerosten valtikka siirtyi uudelle sukupolvelle. :)
En tiedä sitten mitä pitäisi ajatella siitä että lähes täysin kylmiltään kuntoaan testaamaan lähteneet Kiptoo ja Harpatti jäivät vain parinkymmenen sekunnin päähän. Onhan se tavallaan vähän masentavaa, mutta toisaalta ei ihailemattakaan olla voi.
Mutta eiköhän tämä hyvä veto ollut tähän paikkaan!
Tänään jäljellä 25 päivää.
Oli todella hieno veto! Onnittelut!
VastaaPoista