Arvaa loppuaikani Red Island Marathonilla 14.5.2014:

Virallinen loppuaikani Red Island Marathonilla oli 3:17.50. Eksyin reitiltä ja juoksin pari kilometriä ylimääräistä. Maratonin täyttyessä väliaika omassa kellossa oli 3:06.30. Uskolliset lukijani jaksoivat luottaa itseni tavoin kolmen tunnin alitukseen. Vain 7 % osasi ennakoida, että päällitän jopa 3:05. Kiitos luottamuksesta! Seuraavaksi hyökkään kolmen tunnin rajan kimppuun Berliinissä 28.9.2014.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Maratonpaino ja viimeistelyvedot

Onpas levoton olo tällaisena päivänä kun ei saa käydä lenkillä. Tai en nyt sitten tiedä olisko siitä varsinaisesti haittaa jos keveellä puolituntisella poikkeaisi, mutta josko nyt koitan kuitenkin keskittyä tankkaamiseen. Ajattelinkin tällä kertaa hoitaa sen pelkällä tankkausjuomalla. Kun sen lisäksi lopettaa herkuista kieltäytymisen, niin luulisi siinä glykogeenivarastojen täyttyvän.

Koska tänään alkoi tankkaus niin tänä aamuna oli virallinen maratonpainon mittaus. Joskus vuosituhannen alussa painoni oli vielä 60 kiloa. Jossain vaiheessa siihen alkoi tulla kilo lisää per vuosi, kunnes lupaavasti alkanut kehitys pysähtyi 65 kiloon, jossa viime vuodet on melko tarkkaan menty. Toissa vuonna paino tosin tipahti hetkellisesti 63 kiloon kun kävin työpaikkaruokalassa, jossa oli poikkeuksellisen herkulliset keitto-salaattilounaat. Mutta kun se loppui niin painokin palasi 65:een.

Kesällä yritin vähän tsempata ruokavaliota, joskos vaikka pari kiloa saisi Berliiniin mennessä pudotettua. Sehän meinaisi taulukoiden mukaan jo aivan hurjaa parannusta maratonaikaan. Kesäloma sotki kuvioita kuitenkin sen verran, että elokuun alussa mittasin sellaiset 65,5 kiloa. Elo- ja syyskuun tsemppaus on sentään hitusen auttanut, sillä tämän aamun tulos oli tämä:


Tankkaushan tuohon tuo sitten 2-3 kiloa lisää siihen mennessä kun Berliinin lähtöviivalla ollaan. Eipä tuosta taida mainittavaa hyötyä juoksuun olla, mutta eipä nyt sitten kuitenkaan haittaakaan.

Eilen oli ohjelmassa maratonvauhtinen viimeistely radalla. Bakken pistää siinä juoksemaan 4*5 minuuttia 2 min palautuksella suunnilleen maratonvauhdilla. Keväällä juhlamaratonin alla toteutus oli tämmöinen (km-vauhti/loppusyke):

4.12/150,
4.10/154,
4.08/156,
4.06/157.

Eilen mentiin näin:

4.09/151,
4.06/157,
4.03/163,
4.00/165.

Pikkaisen tuli siis tuhdimmin tehoin nyt pisteltyä. Toisaalta 4.06-vauhdissa syke oli nyt aivan sama kuin viimeksikin, joten aika lailla samanlaisessa kunnossa tässä varmaan nyt ollaan. Tosin silloin viimeksi tuossa kohtaa oli jo kolme vetoa alla, nyt vain yksi, joten voidaan olla vähän huonommassakin. Tuskin mistään merkittävästä erosta kuitenkaan puhutaan suuntaan taikka toiseen. Kaikki vedot menivät nytkin kyllä hyvin helposti, ainoastaan viimeisessä joutui pikkuisen puristamaan.

Tänään jäljellä 4 päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti